RSS
More than 100 years of experienceMere end 100 års erfaringMer än 100 års erfarenhetYli sadan vuoden kokemus sokerituotannosta

Yli sadan vuoden kokemus sokerituotannosta

PRINT
SEND


Nordic Sugar on yli sadan vuoden ajan tuottanut sokeria ja rehuja Pohjoismaissa ja Baltiassa raaka-aineenaan paikallisesti viljelty sokerijuurikas. Sokerituotanto näissä maissa on alkanut jo 1850-luvulla, joskin Suomeen ensimmäinen sokeripuhdistamo perustettiin jo vuonna 1758. Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Liettuan sokeriyhtiöt ovat sittemmin yhdistyneet ja niistä on muodostettu yksi Euroopan johtavista sokeriyhtiöistä, Nordic Sugar. Vuonna 2009 Nordic Sugarista tuli osa Nordzucker-konsernia, joka on Euroopan toiseksi suurin sokeriyhtiö.

 

Suomessa puhdistettiin ensin raakasokeria

Suomessa sokerin valmistuksella on pitkät perinteet; ensimmäinen sokeripuhdistamo aloitti toimintansa  Turussa vuonna 1758. 1800-luvulla syntyi useita puhdistamoita, joista kuusi yhdistyi Suomen Sokeri Oy:ksi vuonna 1918. Ensimmäinen juurikassokeritehdas oli Suomen Raakasokeri Oy, joka perustettiin Saloon niinikään vuonna 1918. Sodan jälkeistä sokeripulaa helpottamaan rakennettiin vielä juurikassokeritehtaat Turenkiin, Säkylään ja Naantaliin. Säkylän tehdasta lukuun ottamatta nämä tehtaat liitettiin vuonna 1980 Suomen Sokeriin. Suomen Sokeri muutti nimensä Cultor Oy:ksi vuonna 1989, mutta Suomen Sokeri Oy jatkoi makeuttajien myynti- ja markkinointiyhtiönä. Cultor Oy ja Lännen Tehtaat Oy yhdistivät sakkaroosipohjaisten makeuttajien tuotannon vuonna 1990, jolloin syntyi Sucros Oy. Yhtiöön liittyi myös siihen asti Lännen Tehtaitten omistuksessa ollut Säkylän sokeritehdas. Vuonna 1999 Cultor liitettiin Danisco-konserniin, jonka sokeriliiketoiminta puolestaan siirtyi Nordzucker-konserniin vuonna 2009. Nordzuckerin liiketoiminta Tanskassa, Ruotsissa ja Liettuassa kulkee nimellä Nordic Sugar. Suomessa juurikastuotannosta vastaa Sucros Oy, josta Nordic Sugar omistaa 80 % ja Lännen Tehtaat Oyj 20 %. Sucros Oy omistaa 100%:sti Suomen Sokeri Oy:n, joka vastaa Porkkalan sokeritehtaan toiminnasta samoin kuin sokerituotteiden myynnistä ja markkinoinnista.

 

Sokeritehdas Tanskaan

Tanskan Sokeriyhtiön, De Danske Sukkerfabriker,  perusti C. F. Tietgen vuonna 1872. Hän osti Phønixin sokeripuhdistamon Kööpenhaminasta, ja samassa talossa on nykyään Nordic Sugarin pääkonttori. Tietgen perusti myös viinatehtaan, De Danske Spritfabrikker, josta yhdessä De Danske Sukkerfabrikker:in ja A/S Daniscon kanssa muodostettiin vuonna 1989 Danisco A/S. Samana vuonna yhtiö hankki omistukseensa Andelsselskapet Sukkerfabrikken Nykøbingin, ja oli senjälkeen Tanskan ainoa sokerinvalmistaja.

 

Ruotsin sokeriteollisuuden alkuvaiheet

Ruotsin maatalouden johtohahmona tunnettu kreivi N.A. Barck perusti Ruotsin ensimmäisen sokeritehtaan vuonna 1837 Malmön kaupunkiin. Kului kuitenkin vielä aikaa, ennen kuin sokeriteollisuus sai todella jalansijaa Ruotsissa. Landskronan puhdistamossa työskennellyt Julius Tranchell perusti vuonna 1854 puhdistamon yhteyteen juurikassokeritehtaan, ja vasta silloin sokerintuotanto alkoi toden teolla. Vuonna 1907 kymmenen puhdistamoa ja 21 juurikassokeritehdasta yhdistyi Svenska Sockerfabriks AB:ksi, SSA:ksi - kansan suussa Sockerbolagetiksi. Sockerbolaget oli silloin Ruotsin suurin yhtiö. 1930-luvulla viimeisetkin itsenäiset sokeritehtaat liittyivät Sockerbolagetiin, ja sokerintuotanto siirtyi Ruotsissa yhden ja saman nimen alle. Vuosien 1992 ja 1993 vaihteessa Sockerbolaget siirtyi Nordic Sugarin omistukseen.

 

Liettua – sokerin tuonnista omaan tuotantoon

Sokerijuurikkaanviljely aloitettiin Liettuassa 1920-luvun puolivälissä. Juurikkaat vietiin aluksi prosessoitavaksi Saksan tai Latvian tehtaille. Liettuan ensimmäinen sokeritehdas, Marijampole, perustettiin vuonna 1931, ja vielä kaksi muuta tehdasta rakennettiin1930-luvun kuluessa. Juurikkaanviljely laajeni Liettuassa vastaamaan kotimaan tarvetta. Neuvostoliiton aikaisen suunnitelmatalouden ohjaamana, ja Kuuban kanssa solmittujen bilateraalisten kauppasopimusten mukaisesti Liettuaan tuotiin puhdistettavaksi ruokosokeria, vaikka raaka-aineen tarve olisi voitu kattaa paikallisella juurikkaanviljelyllä.. Vuonna 1998 Nordic Sugar hankki omistukseensa enemmistöosuuden neljästä liettualaisesta sokeritehtaasta.

 

Sokerituotannon alku Euroopassa


 
Nordic Sugar A/S | Langebrogade 1 | 1014 Copenhagen K | Denmark | Tel: +45 3266 2500 |
Disclamer|Privacy policy| © 2009